Tänään olin taas treeneissä ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun tuosta kuumeesta pääsin eroon. Sain tuossa ennen treenejä kuulla, että tänään alkaisi uusi alkeiskurssi ja ihan mukavasti siellä olikin porukkaa. Kuusi ihmistä sinne oli päässyt tulemaan paikalle. Toivottavasti kaikki kuusi myös jatkavat treenaamista.
Aluksi pidettiin lyhyehkö lajiesittely ja näytettiin millaisia tekniikotia lajiin sisältyy, minkä jälkeen alkeiskurssilaiset sai jäädä halutessaan heti treenaamaan.
Esittelyn jälkeen sitten jakauduttiinkin vyöarvoittain treenaamaan ja itse siis päädyin harjoittelemaan kuristukia ja pidätyksiä. Varsinkin yhtä kuristusta päädyttiin kokeilemaan minuun oikein urakalla, kun sitä ei aluksi meinattu saada tuntumaan, mutta kyllä se siitä sitten kun vain puristi tarpeeksi lujaa.
Pidätykset taas tuntuivikin lopuksi jo kivasti ranteissa ja kun ne oli käyty läpi, mentiin vielä lukkovirtaa läpi. Aluksi ei meinannut oikein sujua, mutta jossain vaiheessa tuli se sellainen ahaa elämys, että näinhän tämä menikin. Lopuksi vielä mentiin grabblinkia. Huomasi kyllä, että sinisellä vyöllä vaatimustaso kovenee, isllä kaikki kävi kyllä ihan kunnolla päälle kun menin siihen ringin keskelle omalla vuorollani. Hyvät treenit kuitenkin oli, vaikka veikkaan että niska onkin aamulla jumissa ja varmaan olkapäissä ja kaulassa on mustelmia niistä kuristuksista se rystysillä tehtävä kuristus tuntui kaulassa, etten yhtään ihmettelisi jos näkyisi kaulan ympärillä joku jälki huomenna, niin kuin olisi hirttoköydellä yritetty kuristaa.